Kategoria: Konsertit

Silentium lämmitteli Nightwishiä

(Yhtyeen promokuva) Kuvat ja teksti: RISTO HAKOLA Nightwishin Himoksen konsertin ensimmäisenä lämmittelijänä 20. elokuuta kuultiin jämsänkoskelaislähtöistä Silentiumia, jonka esiintyminen alkoi kello 16 sopivasti Jämsää riepotelleen ukkosmyrskyn siirryttyä kohti koillista. Silentiumilla ja Nightwishillä on oikeastaan aika …

Nightwish Himoksella

Teksti: RISTO HAKOLA Kuvat: MIKKO HAKONEN Aika näyttää kuullaanko ja nähdäänkö Himoksen festivaali- ja konserttipuistossa HimosParkissa Jämsässä yhtä vaikuttavaa parikymmenminuuttista kuin kuultiin ja nähtiin Nightwish-yhtyeen konsertin päätteeksi lauantaina 20. elokuuta 2016 kellon kääntyessä kohti puolta …

Jysäri festivaali 2016, Himos

Viikonloppuna Himoksen alueella pauhasi 90-luvun suurimmat hitit. Festarialueen valtasi 16 000 ysärimusan ystävää perjantai-illan huonosta säästä huolimatta, mutta onneksi aurinkokin festariväelle näyttäytyi lauantain aikana. Alla pieni kuvakooste ensimmäiseltä festaripäivältä. Annu Huumarkangas

Iskelmäfestivaali 2016, Himos

Himoksen kesän toiset festarit on saatu nyt päätökseen! Kävijämäärä nousi jopa 34 000 juhlijaan! Perjantaina ja lauantaina kelikin suosi juhlijoita, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta molempina päivinä. Perjantain bileet avasi Anna Abreu Iskelmälavalla, jonka jälkeen Rantalavan …

Himos Juhannus 2016

Himoksen festarikesän ensimmäiset bileet on saatu päätökseen! 18. Himos Juhannus antoi festariväelle juhannuksen parhaat bileet, joita ei varmastikaan unohdeta nopeasti. Ensimmäisen illan päätti huikealla keikalla Apulanta ja yleisö nautti täysin rinnoin. Toisena päivänä nousi aurinkokin …

Linkin Park Himoksella

Moskova, Jämsä, Berliini, Dysseldorf, Rooma, New York ja niin edelleen. Siinä kaupunkeja Linkin Parkin The Hunting Party kiertueelta. Maailman tunnetuimpiin lukeutuvan Rock-yhtyeen konserttiin HimosParkissa saapui noin 8300 kuulijaa. Festivaaleistaan tunnetuksi tullut Himos avasi näin pään myös megaluokan …

Linkin Park Himokselle

  HIMOSPARK: Yhdysvaltalainen Linkin Park esiintyy 31. elokuuta Jämsän HimosParkissa. Konsertti on osa yhtyeen The Hunting Party Tour -kiertuetta. Linkin Park yhdistelee metallia, elektroa ja rap-musiikkia. Sen levyjä on myyty kaikkiaan yli 50 miljoonaa kappaletta, ja se …