Kategoria: Festivaalit

Jysäri-festivaali kasvatti suosiotaan

  Toista kertaa järjestetty Jysäri-festivaali jatkoi onnistuneesti Himoksen festivaalien ketjua. Tuskin missään muualla on koskaan edes yritetty viedä läpi kolme festivaalia muutaman päivän välein. Myös kaksipäiväisen Jysärin yleisö on ottanut omakseen. Viime vuoden 8000 kävijästä noustiin …

Iskelmä-festivaalille uusi kävijäennätys

  Järjestyksessään kuudes Iskelmä-festivaali vietiin läpi suotuisten tuulien ja onnellisten tähtien alla. Samalla tehtiin uusi Iskelmän kävijäennätys, joka on nyt 34 000 henkeä. Edellinen ennätys petraantui parilla tuhannella ja ensimmäisen kerran ajettiin ohi juhannuksen kävijämäärästä. …

Festaritunnelmaa leirintäalueella

The Voice Juhannus HimosFestival sujui tälläkin kerralla mallikkaasti. Kävijämäärään nähden ongelmia oli poliisin mukaan vain vähän ja vakavia häiriöitä ei ollenkaan. Leirintäalue on oma maailmansa ja monen kävijän mielestä oikeaan festivaalitunnelmaan pääsee vain siellä. Siitäkin huolimatta, että …

Juhla ja juhannusilta festareilla

Kaikkien aikojen kylmimmältä tuntunut juhannus on takana. Lämpöä oli vain yön nollan vaiheilta päivän 12 asteeseen. Sateelta kuitenkin enimmäkseen vältyttiin. Mieluiten keskikesän juhlaa viettäisi keveissä kesähepeneissä, mutta loppujen lopuksi sää ja tarkeneminen on vain pukeutumiskysymys. Nyt juhlijoiden päissä näkyi jopa karvalakkeja. …

Festivaalikesä käynnistyi

The Voice Juhannus HimosFestival käynnistyi tänä vuonna koleassa, mutta onneksi kuitenkin poutaisessa säässä. Tässä hieman ensimmäisten tuntien tunnelmia. , Uudistunut HimosPark tarjoaa nyt aika tavalla erilaisen ympäristön kuin mihin Himoksen festareilla on aikaisemmin totuttu. Uusi uljas katsomoterassikin …

Festaritunnelmia vuosien varrelta

Festivaalikesä lähestyy. Juhannukselta se taas alkaa ja sitten on monta isoa tapahtumaa ennen syksyä. Ohessa kuvia menneiltä vuosilta sattumanvaraisesti valittuna ja sattumanvaraisessa järjestyksessä. Löytääkö näistä kenties joku  itsensä muutaman vuoden nykyistä nuorempana?   Monen mielestä …