Löytämisen iloa Jämsän seudun luonnosta

Kuva: Markku Hakaniemi

Jämsän seudun luonnossa liikkuville retkeilijöille avautuu uusi paikallista luontoa esittelevä Luonnossakulkijan blogi Notskilla.  Se sisältää kuvia ja tarinaa luonnonsuojelualueista, tulipaikoista, laavuista, luontopoluista, yleensä retkikohteista ja käymisen arvoisista paikoista. Lisäksi jokaisella kuvaajalla  on oma kuvagalleriansa. Niistä avautuu paljon sellaista, mitä kokeneetkaan luonnossa liikkujat eivät ole koskaan huomanneet. Näiden kuvien tavoitteena on saada ihmiset havainnoimaan luonnon pieniäkin kohteita.

Blogin taustalla ovat Katri Tamminen, Lasse Oksanen ja Markku Hakaniemi. Kun kaikilla kolmella tekijällä on luonnossa liikkuessaan yleensä kamera  mukana, niin pääosassa ovat kuvat ja niiden kertomat tarinat.

Tekijöiden mukaan Notskilla-blogin perustaminen lähti ajatuksesta, että olisi mukavaa jos Jämsän lähialueen retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen sopivat paikat löytyisivät helposti netistä. Toiveena on myös saada ihmiset innostumaan retkeilystä ja liikkumaan luonnossa silmät avoimina, sekä kokemaan  retkillään löytämisen iloa kuten blogin tekijätkin itse kokevat.

Kuva: Katri Tamminen: Hassinkoski

Varsinaisten retkikohteiden kuvaamisen lisäksi jokaisella tekijällä on omat lempiaiheensa, jotka painottuvat heidän omissa kuvagallerioissaan. Lasse Oksanen kuvaa mielellään hyönteisiä ja lintuja, Katri Tamminen on sieniasiantuntija, Markku Hakaniemi sanoo olevansa yleiskuvaaja, mutta kuten hänen kansiostaan näkyy, myös luonnon pienet ihmeet kiinnostavat.

Lasse Oksanen: Viirupöllö ja Skorpionikorento

Tekijät aikovat kuvata myös seudun vähemmän tunnettuja paikkoja ja löytää aivan uusiakin mielenkiintoisia kohteita. Jokaisen kohteen yhteyteen liitetään kartta ja opastetiedot. Suunnitelmissa on myös muun retkeilijälle tarpeellisen tiedon jakaminen, kuten esimerkiksi löytyykö nuotiopaikalta tai laavulta polttopuut, vai pitääkö ne ottaa reppuun. Katri Tamminen kirjoittaa pääasiassa blogin tekstit.

Katri Tamminen: Hurmehiippo (vas.) ja Suonihiippo (oik.)

Notskilla -blogilla on myös omat Facebook-sivut. – Sinne voi esittää toiveita kiinnostavista kohteista, niin meistä joku käy paikkaan tutustumassa ja raportoi sitten näkemänsä ja kokemansa, Hakaniemi lupaa. Sivuston ystävien kuvia voidaan julkaista Facebookissa, mutta varsinaista blogia tuottavat vain siihen sitoutuneet tekijät.

Markku Hakaniemi: Kalvonniemi

Blogistien alkuperäisenä tavoitteena oli saada sivusto avauskuntoon joulun tienoilla, mutta innostus on ollut niin kovaa, että sivut päätettiin avata jo nyt. Koskaan ne eivät tule valmiiksi, mutta varsinkin näin alkuvaiheessa uusia kohteita on tarkoitus lisätä muutamia viikossa, Hakaniemi lupaa. Blogiin voi kirjoitella palautteita, ja ne ovat hyvin tervetulleita.

Notskilla -blogin löydät täältä:  https://notskilla.blogi.net/

Ja Facebookiin pääset tästä: https://www.facebook.com/notskilla/