Kylpylän investointipäätös edelleen auki

Lemminkäinen, Himoslomat ja Holiday Club Resorts ovat tehneet aiesopimuksen kylpylän, 120 huoneen hotellin ja noin 200 loma-asunnon rakentamisesta Jämsän Himokseen. Investointipäätöstä odotettiin syyskuun lopussa, mutta ensimmäinen versio suunnitelmista ei ollut Holiday Clubin hallituksen mielestä toteuttamiskelpoinen, koska ”suunnitelma ylitti rahoituksellisen raamin”.

Toisen suunnitelmaversion työstäminen on parhaillaan käynnissä, eikä suunnittelun pitkittymisen uskota vaikuttavan rakentamisen aikatauluun. Tavoitteena on päästä rakentamaan ensi keväänä. Tontin maapohjatutkimus tehtiin hiljattain ja työntekijöiden rekrytointi työmaalle on jo Lemminkäisen toimesta käynnissä.

Investoinnin on arvioitu maksavan yli 50 miljoonaa euroa.