Leveää ja pitkää peltiä Himoksella 2017

V-8 Summer meet Himos, viikko ennen juhannusta pitää hallussaan ainakin yhtä ennätystä. Se on pisimpään suunnilleen samanlaisena vuosittain järjestetty tapahtuma lomakeskuksen historiassa. Tänä vuonna V-kasit lipuivat Jämsään 19. kerran. Toki päivien ohjemassa on tapahtunut muutoksia. Muun muassa alkuaikojen mäkikisa jäi mökkikylien rakentumisen myötä historiaan jo vuosia sitten.  Autonäyttelyssä on esillä V-8 harrastajien kaikki tyylisuunnat rotta-autoista viimeisen päälle entisöityihin tai rakenneltuihin namuihin. Eikä kaikki ole läheskään aina sitä miltä ensi silmäyksellä näyttää. Historiallinen vanha kori saattaa pitää sisällään viimeisintä tämän päivän tekniikkaa. Yhtä kaikki, V-8 koneen jyty on harrastajan korvaan kuin rock ´n´Roll-musiikkia.

Kolmipäiväinen tapahtuma kerää V-8 harrastajia Himokselle laajalta alueelta. Autot näkyvät myös muualla Jämsän katukuvassa. Näyttävä Cruising-ajelu kuuluu aina ensimmäisen illan ohjelmaan. Autonäyttely festivaalikentällä tarjoaa tilaisuuden tutustua autoihin ja niiden omistajiin.

Tomi Uski Suolahdesta saapui kavereineen näyttelykentälle vuoden 1970 Cadillac de Wille -autollaan. Cadillac on ollut hänen omistuksessaan neljä vuotta ja saanut lempinimen The Lady. Suuresta koostaan huolimatta se on kesäisin jokapäiväisenä perheen käyttöautona. Kysymykseen kauppakassin kulutuksesta Uski vastasi kaiken menevän mitä tankkiin laittaa.

Yksi tämänkertaisen näyttelyn katseenkääntäjistä oli Arttu Kinnusen Chrysler Newyorker vuosimallia 1962. Aivan tämän näköisenä auto ei aikoinaan tullut Rikkihappo Oy:n edustusvaunuksi. Lokasuojia ja keulaa on jatkettu, puskuri koottu useammasta autosta ja luonnollisesti ei alkuperäinen värikään ollut tämän näköinen. Moottori on kunnostettu ja asennettu uusi vaihdelaatikko. Autossa on nykyisin myös ilmajousitus. Kinnusen tietojen mukaan Chryslerillä on ollut monta omistajaa ja monta rakentajaa. Jossakin välissä se ehti olla jo huonossakin kunnossa.

Paikallista autokantaa edusti muun muassa Hallista saapunut Chevrolet Scottsdale, joka avolavastaan huolimatta on rekisteröity pakettiautoksi. Kesäaikaan se toimii perheen käyttöautona. Koria on vähän madallettu ja moottori varustettu remmiahtimella. Perheeltä löytyy vielä kaksi muutakin harrasteautoa ammattikäytössä olevien taksien lisäksi.

Tämänkertaisen tapahtuman varsinainen namu oli Kiimingistä Himokselle ajelleiden Esa ja Minna Liikasen vuoden 1937 Chewroletin koriin rakennettu auto asuntovaunuineen. Moottori ja automaattivaihteisto ovat tietysti ihan muuta kuin mitä korissa on aikoinaan tehtaasta tullessaan ollut. Tässä autossa on normaalijousitus nykyään kovassa muodissa olevan ilmajousituksen sijaan. Auto on tehty 20 vuotta sitten ja Liikanen osti sen valmiina. Asuntovaunun pariskunta on tuunannut itse. Oulussa LVI-yrittäjänä toimiva Esa Liikanen kertoi ostavansa valmiita autoja, koska yrittäjällä ei ole aikaa niitä itse rakennella. Auto ei saa kuitenkaan käsissä huonontua. Yhdistelmällä ajetaan muutama tuhat kilometriä kesässä. Ruotsissa ja Virossakin sillä on joskus matkailtu.

Liikasen auton moottori on yhtä näyttävä, puhdas ja hieno kuin auto muutenkin.

Omassa lajissaan hieno on tämä tulipalon jälkeen ruosteen väriseksi jätetty autokin oven humoristisella mainoksella koristeltuna.

Tyhjäkäyntikisassa mitattiin moottorien kierroksia. Kisaan osallistui kymmenkunta autoa, joiden kuskit yrittivät säätää moottorit pyörimään mahdollisimman hitaasti. Koneen täytyi mittauksessa pysyä käynnissä vähintään 10 sekuntia. Jos korvakuuloon on luottamista, niin oikeanpuoleisen ruostekoriauton omistaja taisi onnistua tässä kisassa parhaiten.

BurnOut kilpailun seuraaminen tuottaa joka vuosi puistatuksia pula-ajan geenit syntymässään saaneelle katsojalle. Renkaita vingutetaan jopa puhkeamiseen saakka. Tosin puhki ajettavat renkaat on kisaa varten vaihdettuja, mutta kovaa leikkiä tämä laji on auton tekniikallekin.

Aika moni kuljettaja taisi kuitenkin myös nopeuttaa seuraavaa asiointiaan rengasliikkeessä.

V-8  BurnOut -kilpailijoiden aikaansaama katutaide näkyy festivaalikentän pinnassa ainakin syksyyn saakka.