Himoksen matkailukoneistoon kierroksia

morva1

Majatalo Morvan isäntä Leo Värelä kutsui paikallisen matkailuväen kahvikupin ääreen pohtimaan Himos-seudun matkailun nykytilaa ja ideoimaan uusia kytkentöjä palvelujen kehittämiseksi. Ovatko yrittäjät nyt parhaalla mahdollisella tavalla synkronissa keskenään, kuului kysymys.

Asiaa havainnollistamaan Värelä piirsi Valmet -maataloustraktorin moottorin ja voimansiirtojärjestelmän, jonka kaikkia osia tarvitaan jotta traktorin isot pyörät vauhdikkaasti pyörisivät. Jämsän matkailun moottori on Himos, joka tarvitsee happea (ja polttoainetta) toimiakseen. Koko seutukuntaa kuvaa vaihdelaatikko yrityksineen. Sen jokainen ratas, nippeli ja lukkorengas ovat tärkeitä, jotta sisuskalut toimivat kunnolla yhteen ja akselin päästä saadaan täysi teho ulos. Laatikon kuoret on kaupunki. Kotelon pitää olla ehjä ja pitää öljyt sisällään, kuvaili Värelä.

Osa illan osanottajista arveli koneopin osaamisensa olevan sen verran puutteellista, että kaikki järjestelmän tekniset yksityiskohdat eivät ehkä välttämättä auenneet, mutta varsinainen toimintaperiaate ja tehojen maksimaalisen ulosoton tärkeys kyllä.

– Himoksella on tehty monta suunnitelmaa, joiden toteutus on jäänyt puolitiehen tai unohdettu kokonaan. Vastuuta siirrellään toimijalta toiselle ja aika kuluu. Hankerahoja on mennyt hukkaan, kun hankkeita ei ole viety päätökseen asti. Yhteinen markkinointi olisi välttämätöntä, kun halutaan toimia isossa maailmassa, painotti Värelä.

Jämsän kaupungin hallintojohtaja Anna-Liisa Lehtinen (vas.) totesi markkinointiresurssien olevan kaupungin osalta rajalliset, mutta matkailun edistämisen eteen tehdään töitä kaikin mahdollisin tavoin. Neuvontapiste siirrettiin kaupungin keskustaan yrittäjien toiveiden mukaisesti ja uusi paikka on osoittautunut toimivaksi. Kaupunki on myöntänyt 10 000 euroa TV-mainoskampanjaa varten. Kaavoitusta tehdään Himoksella koko ajan. Nyt odotetaan että kylpyläkaava tulee 26.01. 2017 voimaan, mikä on iso askel tulevaisuutta silmällä pitäen.

Jämsek Oy:n toimitusjohtaja Ulla Haggrén  (oik.) huomautti matkailumarkkinoinnin siirtyneen Jämsekiltä kaupungille, mutta entistä kokemusta on vuosien varrelta paljon ja se on edelleen käytettävissä. – Kaikkia mahdollisia markkinointimuotoja on kokeiltu. Digitaalista osaamista pitää tänä päivänä ehdottomasti olla, hän muistutti.

Jämsän kaupungin matkailusihteeri Päivi Nironen (vas.) kiitteli Jämsän matkailuympäristöä yllättävän rikkaaksi ja monipuoliseksi. Jos yrittäjät kuitenkin harrastavat keskinäistä köydenvetoa, niin aina tulee joku joka siitä keskeltä nykäisee meidät kumoon, hän muistutti. Ulkomaiset matkailijat ovat löytäneet Jämsän jo aika kivasti, mutta luonnollisesti lisää panostusta tarvitaan. Kaupungin puolelta resurssit ovat aika pienet ja käytännön työ keskittyy pitkälti asiakaspalveluun ja neuvontaan. Ryhmä- ja kokousmatkojen osalta on löydetty yhteistyökumppaniksi Matka-Töysä. Uusi esite on parhaillaan kilpailutuksessa ja Wanhan Witosen melontakartta tekeillä. Myös reitistöä laitetaan kuntoon. Ensilumen ladusta on käyty iso vääntö.  Himoksen toimijoiden tuella se saatiin viimein aikaan. Toimiakseen kaupungin matkailuorganisaatio tarvitsee tietoa yrittäjien tarjoamista palveluista, mikä on äärimmäisen tärkeää, painotti Nironen.

HimosLomat Oy:n toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju (oik.) totesi kokevansa seudun matkailunäkymät hyvin valoisina. Johtaviin toimijoihin kuuluva HimosLomat haluaa, että kaikkien asiat pyörivät ja yhteistä toimintaa seudun yrittäjien kanssa on paljon. Lisääkin tuotteita markkinoitavaksi otetaan, kunhan ne ovat valmiita ja laadukkaita. Esimerkkinä asioiden eteenpäin viemisestä Mäntyharju nostaa yritysten muodostaman Himos Laatujohtoryhmän, joka ottaa edistettäväkseen muutaman asian kerrallaan ja vie ne myös aina päätökseen ennen kuin uusia otetaan työn alle. Viimeksi Laatujohtoryhmä päätti tehdä televisiokampanjan, johon myös kaupunki osallistuu. Kaksiviikkoinen kampanja toteutetaan Tammikuun lopussa.

Tulossa on myös videointipäivä, joka kuvaa yleisesti Himosta. Yritykset voivat osallistua videointiin jollakin hyvällä tuotteellaan. Kustannus on 200 euroa yritys. 270 eurolla kuvaaja tekee yrityksen omaan käyttöön mainosvideon. Sopimukseen kuuluu, että kaikkien klikit tulevat korvauksetta yhteiskäyttöön silloin kun tämmöistä materiaalia markkinoinnissa tarvitaan. Kuvaus tapahtuu viikolla 10 tai 11 torstaista lauantaihin. Sitova varaus on tehtävä 9.2. 2017 mennessä osoitteeseen ella.riiali@himoslomat.fi

Aasian markkinat kiinnostavat nyt matkailuväkeä kaikkialla Suomessa. Matkailumarkkinointi vaatii isoja taloudellisia ponnisteluja ja on aloitettava sikäläisen matkailukulttuurin opiskelusta. Himoksen ja seutukunnan paikalliset vahvuudet pitää myös ensin löytää. Ei voida lähettää lumikuvia ja paksuja nietoksia, jos täällä toistuvasti sataa jouluna vettä, Mäntyharju huomauttaa.

Keskustelussa luontoyrittäjä, eräopas Ilkka Talvi totesi Suomen tarjoavan luontomatkailulle loistavat olosuhteet, joten Jämsässäkin pitäisi näissä puitteissa saada enemmän aikaan. Se tapahtuu, kun puhalletaan yhteen hiileen.

-Siinä vaan tahtoo usein olla toisen naama mustana. Pitäisi puhaltaa siihen hiileen samalta puolen, huomautti ammattiveli Ahti Aalto.

Erilaisten reitistöjen varrella sijaitsevien yritysten pitäisi huolehtia siitä, että tulevat merkityiksi karttoihin ja reittiohjeisiin. Palveluja tarvitaan, muistutti Päivi Nironen. Eräopas Minna Jakosuo huomautti netissä olevan valmiita sovelluksia esimerkiksi reitistö- retkeily- ja eräpalvelujen markkinointiin. Markkinointiruutiakaan ei kannata keksiä moneen kertaan.

Monta vastaavaa palaveria on aikaisemminkin pidetty ja siihen se on sitten jäänyt. Jottei tälläkin kerralla kävisi samalla tavalla, Leo Värelä patisteli tilaisuuden lopuksi osanottajia perustamaan työryhmän, joka ryhtyy käytännön toimiin. Ahti Aalto ja Ilkka Talvi ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi ryhmää kokoamaan.