Fanifest päätti festivaalikesän

00fanifest27

Koko perheen FANIfest tapahtuma veti Himokselle noin 600 lasta vanhempineen. Kuudetta kertaa järjestetty kaksipäiväinen tapahtuma tarjosi monenlaista ohjelmaa ja puuhaa perheen pienemmille. Järjestäjänä toimii HimosLomat ja Jämsän Ammattiopiston opiskelijat vastaavat lukuisten erilaisten toimintapisteiden pyörittämisestä.

Koululaisten syyslomalle ajoitettu FANIfest päätti Himoksen festivaalitäyteisen kesän. Sää suosi tapahtumaa, joten kaikki ulkoaktiviteetit voitiin viedä läpi suunnitelmien mukaan. HimosAreena toimi festarin päätukikohtana ja ensimmäistä kertaa ulkotoimintapisteitä päästiin sijoittamaan myös Terassi Riemun tiloihin.

00fanifest1,00fanifest2

FANIfest avattiin Jyväskylässä toimivan Teatterikoneen esityksellä Max ja Moritz. Näytelmän jälkeen lapsilla oli tilaisuus päästä yhteiskuvaan näyttelijöiden kanssa.

00fanifest4,00fanifest5

Ammattiopistolaisten keksimä hipsutushieronta on FANIfestien vakio-ohjelmaa. Ahmed Skouri melkein nukahti Maritiina Vanhatalon käsittelyssä, niin mukavalta se hänestä tuntui.

Eikä tietenkään ole lasten tapahtumaa ilman kasvomaalausta. Elise de Gier ja Michelle Martens koristelivat monta poskea kahden festivaalipäivän aikana. Kuvassa Roosa Virtanen maalauspisteen asiakkaana, äiti Pia Virtanen toimi taustatukena.

00fanifest6,00fanifest3

”Puusepänverstas” kuuluu myös festarin kestosuosikkeihin. Nyt ulkoteltassa askarreltiin naulakko, joka sitten maalattiin HimosAreenan askartelupisteessä. Vasemmanpuoleisessa kuvassa perheet Järvenpää ja Bendecon naulakon kokoamispuuhissa ammattiopiston ohjaajan neuvojen mukaan.

00fanifest7,00fanifest8

Lotta Långström ja Veera Puolamäki ottivat toisistaan mittaa Riemun Bungee run -radalla. Max Rissanen yritti maalata kiekkopisteessä ylämummoon yhdessä kaverinsa Otso Järvisen kanssa.

00fanifest9,00fanifest10

Kapteeni Koukun (sivun avauskuva) vetämällä seikkailuradalla selvitettiin hämähäkin verkon lisäksi monta muutakin tehtävää. Palkkioksi saaduilla avaimilla päästiin lopuksi aarrearkun kimppuun ja saatiin suu makeaksi.

00fanifest12,00fanifest13

Letunpaistopiste kuului myös päivän suosikkeihin. Illan hämärtyessä siirryttiin jammailemaan HimosAreenan diskoteekkiin.

00fanifest14,00fanifest15

TCT hyppäsi lauteille ensimmäisen festaripäivän iltana ja Teatteri Eurooppa neljän näytelmä Saapasjalkakissa karisti unet silmistä seuraavana aamuna.

00fanifest16,00fanifest1700fanifest20,00fanifest19

Peikkometsän seikkailu temppuratoineen on jo vuosia kuulunut Himoksella lasten kestosuosikkeihin. Festareillakin monet lapset haluavat päästä jokaiseen lähtöön mukaan ja yhtä mukavaa heillä näyttää olevan joka kierroksella.

00fanifest21,00fanifest22

Mikko ja Susanna Tuuli saapuivat FANIfesteihin Aurasta Turun läheltä. Milli (5v) ja Peppi (10v) Tuulen mielestä peikkometsä on festivaalin parasta antia. Peikot Himmi, Hiski ja Torvinokka olivat luonnollisesti asiasta samaa mieltä, vaikka ne eivät koskaan mitään puhukaan. Perhe kertoi olevansa FANIfest -tapahtumassa toista kertaa ja tyytyväisiä tarjontaan on oltu. Jos sattuisi oikein paha sadeilma, niin silloin sisäpisteitä ehkä kaivattaisiin enemmän, he arvelivat.

Peikkometsän seikkailu päättyy laavulle, jossa paistetaan nuotiolla tikkupullaa tai makkaraa.

00fanifest23,00fanifest24

Terassi Riemun tiloissa painittiin myös sumopainia ja ajettiin rallia polkuautoilla.

00fanifest25,00fanifest26

”Täälä on paljon tekemistä”, kirjoitti joku katutaidepisteeseen. Ja olihan sitä niin paljon, että läheskään kaikki ei mahtunut tähän artikkeliin. FANIfest päättyi Kliff -poikabändin konserttiin. Alunpitäen pääesiintyjä piti olla Anna Abreu, mutta hän joutui viime tingassa peruuttamaan keikkansa sairastumisen vuoksi. Tämä taisi harmittaa enemmän järjestäjiä kuin yleisöä, koska sitäkin mieltä oltiin, että Anna on jo nähty, mutta kovassa nousussa olevaa Kliffiä ei vielä aikaisemmin.

HimosLomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju oli tyytyväinen tapahtuman mukavaan ilmapiiriin ja siihen, että lapset näyttivät viihtyvän. Ammattiopiston opiskelijat saivat häneltä kehut ja kiitokset. Ilman heitä ei näin laajan ja paljon valvojia vaativan tapahtuman pyörittämisestä tulisi mitään.