Isojärven kansallispuisto

heretty20

Isojärven kansallispuisto sijaitsee Länkipohjasta Kuhmoisiin johtavan tien varressa. Puiston lähtöpaikkana  toimii usein aivan tien varressa sijaitseva Heretyn kämppä, jonka vieressä on myös pysäköintialue autoille. Himoksesta tulee Länkipohjan kautta matkaa Herettyyn noin 46 kilometriä ja Kuhmoisten kautta ajettaessa 60 kilometriä.

Heretyn kämpällä toimii Riitta Häkkisen hoitama kesäkahvila ja kämppäpuoti, joka on juhannukseen saakka avoinna viikonloppuisin lauantaina ja sunnuntaina. Juhannusviikolta eteenpäin tiistaista sunnuntaihin koulujen alkuun saakka. Elokuun 13. päivästä lokakuun loppuun lauantaisin ja sunnuntaisin. (Kesä 2016) Kahvila vuokraa veneitä, saunaa ja Heretyn kämpän majoitustiloja. Terävän pään majoitustiloihin sopii yöpymään 8 henkilöä ja isoon kämppään 10 henkilöä. Pihapiirissä sijaitseva sauna on itse lämmittäen käytettävissä. Tarkempaa tietoa numerosta: 0400 999 393.

Heretyn kämpältä löytyy myös alueen opaskartat ja ohjeet reiteillä liikkumiseen. Metsähallituksen opasta ei enää ole. Nokipohjassa Huhtalan torpan luoteispuolella on veneenlaskupaikka, josta kanootit tai veneet voi laskea vesille. Alueella on myös pysäköintipaikka.

Heretyn pysäköintialue sijaitsee osoitteessa Kylämäntie 1335, Huhtalan pysäköintialueen osoite on Huhtalantie, Kuhmoinen, Kalalahden pysäköintialue Huhtalantie, Kuhmoinen. Talvella Huhtalantietä ei aurata. Ainoastaan Heretyn parkkipaikka on silloin käytössä. Länkipohja-Kuhmoinen -tie on suurimmaksi osaksi kuoppaista hiekkatietä. 

heretty22

Isojärven kansallispuiston alue tarjoaa useita erimittaisia reittejä, joista suurin osa soveltuu vain jalkaisin kuljettaviksi. Paikoitellen maastossa on jyrkkiä rinteitä ja suuria korkeuseroja, joten kaikki reitit eivät sovellu liikuntarajoitteisille tai huonokuntoisille retkeilijöille.  Reitit on selvästi merkitty maastoon opaskilvillä ja tunnusväreillä. 

Jääkausi joka päättyi Suomessa noin 10 000 vuotta sitten jätti jälkeensä siirtolohkareita, silotteli alueen graniittikallioita sekä siirteli maa-aineksia. Isojärven alueella lohkareiden ja maa-ainesten kasaantumista ohjasivat jään sulamisen ohella murroslaaksot, jotka estivät mm. pitkien harjujaksojen syntymisen. Alueen murroslinjat ovat luode – kaakkosuuntaisia, ja ne repesivät maankuoren liikehtiessä 200 miljoonaa vuotta sitten.

Seudun järvet ovat pääosin syviä, karuja ja kirkasvetisiä. Esimerkiksi Isojärvi on kapea, maankuoren murtumaan syntynyt järvi, joka on paikoin jopa 80 metriä syvä. Järven rannat ovat kallioiset. Pienten, soistuvien metsälampien rantoja reunustaa rahkasammal, ja lammet ovat hiljalleen kasvamassa umpeen.

Vaikeakulkuisiin kohteisiin on rakennettu pitkospuita, mutta paikoitellen polut ovat kivikkoisina ja sadekausina pehmeäpohjaisina suhteellisen vaativia. Valtaosin kuitenkin kovapohjaisia kuivilla kankailla kulkevia. 

Sienten ja marjojen poimiminen kansallispuiston alueella on sallittu rajoitusosia lukuun ottamatta. Lortikanvuoren ja Latokuusikon rajoitusosissa liikkuminen on polkujen ulkopuolella kielletty lumettomana aikana. Osassa kansallispuistoon kuuluvissa Isojärven saarissa kielletään maihinnousu ja liikkuminen lintujen pesimäaikana 1.5. – 31.7.

Taukopaikolla sallitaan tulen teko. Polttopuut on valmiina, mutta niitä saattaa joutua itse pienimään. Taukopaikoilla voi myös yöpyä laavuissa tai omassa teltassaan. Pitkäaikainen leiriytyminen ei ole suositeltavaa.

heretty24

Vesistöjen ylitys reiteillä tapahtuu siltoja pitkin. Yli 20 km pitkällä, paikoin vuonomaisen kapealla Isojärvellä on hyvät mahdollisuudet vesillä liikkumiseen. Kalalahden kahta soutuvenettä voi vuokrata Heretyn kämpältä oppaan ollessa paikalla. Pilkkiminen ja onkiminen Isojärven kansallispuiston vesialueilla on sallittu jokamiehen oikeuksin. Uiminen vesistöissä on sallittu, mutta varsinaista uimarantaa ei ole.

heretty4

Isojärven kansallispuistossa on kaksi luontopolkua. 3,5 kilometriä pitkä Heretyn luontopolku kiertää Kurkijärven Kannuslahden. Reitin varrella olevat opastaulut kertovat metsien käytön historiasta.  3 km pitkä Lortikanvuoren luontopolku sijaitsee puiston keskiosassa. Polku on korkeuserojen ja kivikkoisuuden takia vaativa. Lortikanvuori on rajoitusosa, jossa kulkeminen lumettomana aikana on sallittu vain merkittyä polkua pitkin.

Isojärven kansallispuistossa sijaitseva Huhtalan torppa on osa seudun asutushistoriaa. Torpalla voi tutustua 1700-luvun lopun ja 1800-luvun taidokasta työtä edustaviin hirsirakennuksiin. Puutarhassa on säilynyt joitakin vanhoja puutarhalajeja.

Perimätiedon mukaan ensimmäinen torppari oli saksalaista sukujuurta oleva potaskankeittäjä Petter Godvillig perheineen. Potaska oli vientituote ja tärkeä raaka-aine saippuan ja lasin valmistuksessa. Potaskaa saadaan koivun tuhkasta.

Katso artikkeli Huhtalan torpasta: http://himoksella.info/2015/08/25/kesapaiva-huhtalan-torpalla/

Artikkeli Vesillä Isojärven kansallispuistossa: http://himoksella.info/2016/05/11/vesilla-isojarven-kansallispuistossa/

Lähteenä on osittain käytetty Luontoon.fi nettisivuja jotka löydät täältä:  http://www.luontoon.fi/retkikohteet

Artikkelia päivitetty viimeksi 22.07. 2017.